KATSOMOUUDISTUS KAUDELLE 2019

FC Interin kannattajien edustajat ja Interin seuratyöntekijät ovat menneen talven aikana neuvotelleet kannattajakatsomoon liittyvistä katsomouudistuksista tulevaisuutta silmällä pitäen.

Viime kauden toiseksi viimeisessä matsissa tapahtunut siirtyminen varsinaisesta kannattajakatsomosta olutkatsomoon vaikutti sen verran onnistuneelta vedolta, että heräsi kysymys olisiko katsomolohkojen toisenlainen jakaminen mahdollista pysyvämpänäkin ratkaisuna.

Neuvottelujen ja tarkastusten jälkeen katsomouudistuksesta on jätetty hakemus jonka mukaan kannattajakatsomon sijainti tulee jatkossa kokemaan seuraavanlaisen muutoksen.

A-katsomon vasemmassa laidassa, sisääntulo tasosta ylöspäin olevat rivit ovat anniskelukatsomoa ja näin olleen ikärajalla (K-18) merkittyjä. Tässä osassa katsomoa voit jatkossa juoda olutta samaan aikaan kun osallistut muun ryhmän mukana joukkueen kannustamiseen.
Näiden rivien alapuolella oleva alue on sensijaan tarkoitettu kaiken ikäisille kannattajille. Nämä alueet tullaan erottamaan toisistaan noin metrin korkuisella aidalla.

Katsomouudistuksien pitäisi olla voimassa kauden 2019 ensimmäisestä kotipelistä lähtien.

Posted in Uncategorized.